Tuotanto

Kirjailija Väinö Riikkilä (1906-1969) tuotanto

Riikkilän tuotantoon kuuluu 15 kirjaa, joista 12 nuortenromaania, kaksi aikuistenromaania ja muistelmateos. Hän on kirjoittanut myös kaksi näytelmää. Lehdissä on lisäksi julkaistu novelleja, pakinoita ja kertomuksia.

Teosten pääteemat: Väinö Riikkilä on saavuttanut nuortenkirjallisuudessa klassikon aseman. Ainutlaatuinen asema on kuusiosaisella ”Pertsa ja Kilu” -sarjalla, jossa kirjailija johdattaa heidät lapsuuden leikeistä aikuisiän kynnykselle.

Kerronta on luonnonläheistä. Riikkilän pojille ominaisia piirteitä ovat neuvokkuus, monenlaiset taidot ja ennen kaikkea he osaavat lyödä viisaat päänsä yhteen. Riikkilän huumori kumpuaa tilanteista ja henkilöiden edesottamuksista.

Nuorten ihmisten kuvaaminen realistisessa työelämässä on teemana nuortenromaaneissa ”Pertsa ja Kilu kippareina” ja ”Repa puskee sisulla”. Dekkarijuoni toistuu monissa Riikkilän poikakirjoissa. ”Adventuren viimeinen lasti” sisältää Riikkilän parasta merikuvausta: sumu ja myrsky, tuuliajo ja haaksirikko seuraavat toisiaan. Riikkilä korosti kasvattajan vastuuta lapsille kirjoittaessaan.

Aivan oman näkökulmansa Rauma-kuvauksiin antavat Riikkilän aikuistenromaanit. Tehdasmiljöötä kuvaavat teokset ”Mies ja tehdas” sekä ”Elämä alkaa kello kuusitoista”.

Palkinnot: Sanomalehti Länsi-Suomen taidemitali 1959.
Valistuksen palkinto ja Nuorten kirjan palkinto

Julkaisutuotanto

Viimeiset kaanit (WSOY, 1951)

Pertsa ja Kilu (WSOY, 1952)

Saarelta nousee savua (WSOY, 1952)

Lautalla yli Enonselän (WSOY, 1953)

Pertsa ja Kilu merellä (WSOY, 1953)

Pertsa ja Kilu kippareina (WSOY, 1955)

Adventuren viimeinen lasti (WSOY, 1957)

Mies ja tehdas (WSOY, 1957)

Elämä alkaa kello kuusitoista (WSOY, 1958)

Iikka ja Vili (WSOY, 1959)

Punapää-Iikka (WSOY, 1960)

Repa ja Väiski (WSOY, 1964)

Aikamiehet ja papuusi (WSOY, 1965)

Repa puskee sisulla (WSOY, 1966)

Pojan muistelmat (WSOY, 1968)

Laivatyttö. Käsikirjoitus.

Lehdissä on on julkaistu lisäksi hänen kirjoittamiaan novelleja, pakinoita ja kertomuksia.

Riikkilän kirjallinen jäämistö säilytetään Rauman kaupunginkirjaston Rauma-osastossa.