Riikkilä-seuran, Turun yliopiston, Rauman Lukon ja kirjailija Tapio Koivukarin yhteisprojekti, erityisesti pojille suunnatut lukukerhot, sai tämän kevään osalta päätöksensä. Lukukerhoiluun osallistuville kouluille tarjottiin mahdollisuutta viettää mukava parintuntinen elokuvan parissa. Elokuvaksi valikoitui Turkka Suuriniemen ehdotuksesta 1800-luvun valaanpyyntiseikkailu: In the Heart of the Sea.
Valinta oli oivallinen, sillä elokuva, kuten lukupiirikirja, pohjautuu tositapahtumien pohjalta kirjoitettuun romaaniin ja valottaa ehkä tunnetuinta valastarinaa, Moby Dickiä.
Raumanmeren koululla vaihdettiin vielä ennen elokuvaa kuulumisia Lukon pelaajien kanssa. Paikalla olivat Toni Koivisto ja Tapio Laakso. Tonin Koiviston kesään kuuluvat sota-aiheiset romaanit ja Tapio Laaksolla on meneillään mentaalivalmennusta käsittelevä kirja.
Ohessa linkki elokuvan traileriin (elokuvan saa hankittua katsottavaksi monesta paikasta; muistathan myös esitysoikeudet, jos katsotte elokuvaa koulussa):